Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lohjan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynasty.lohja.fi:80/Dynasty/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynasty.lohja.fi:80/Dynasty/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kasvatus- ja opetuslautakunta
Pöytäkirja 30.05.2017 klo 18:00 - 19:10

Pykälä   Otsikko  Muutoksenhakuohje Pöytäkirja PDF-muodossa
50   Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
51   Pöytäkirjan tarkastajan valinta
52 Lohjan esikoulujen ja peruskoulujen koulumatkakuljetusten periaatteet 1.8.2016 alkaen, kouluteiden vaarallisuusmäärittely 1.8.2017 alkaen
53 Mäntynummen yhtenäiskoulun alatalon opetuksen järjestäminen sl 2017 alkaen
54 Lohjan kaupungin varhaiskasvatussuunnitelma 1.8.2017 lähtien
55 Nuorisotoimen avustukset vuodelle 2017
56 Valtuustoaloite A2-kielen opiskelun mahdollistamisesta
57   Tytyrin koulun iltapäivätoiminnan järjestäminen lukuvuonna 2017-2018
58   Tarkastuslautakunnan arviointikertomus vuodelta 2016, Kasvatus- ja opetuslautakunta
59 Kasvatus- ja opetuslautakunnan talousarvion ja tavoitteiden toteutuminen vuoden 2017 ensimmäisellä vuosikolmanneksella
60   Viranhaltijapäätökset
61   Tiedotusluontoiset asiat

Osallistuja Tehtävä
Väre Jari puheenjohtaja
Wikberg Gunilla varapuheenjohtaja
Heir Björn jäsen
Ilmarinen Pekka jäsen
Janérus Mirja jäsen
Luoma Pekka jäsen
Niemimaa Juha jäsen
Savolainen Pirjo jäsen
Tommila Eija jäsen
Weintraub Roger jäsen
Piekka Tuija kaupunginhallituksen edustaja
Kalske Katri hyvinvointijohtaja, esittelijä
Ikonen Kiti palvelupäällikkö
Kuusimurto Merja palvelualuejohtaja
Rönkä-Nieminen Raija hallintopäällikkö, asiantuntija § 52, paikalla klo
Vireä-Aihio Paula pöytäkirjanpitäjä